Ensinnäkin, koitan ymmärtää koko blogin toimintaa ja miten tätä ajetaan. Sepustan omiani silloin tällöin, koitan saada ajatukset koottua ja puettua ne sanoiksi. Päätin alkaa kirjoittaa blogia aika henkilökohtaisesta ja herkästä asiasta. Ihan vain koska se vaikutti hyvältä idealta. Ehkä näin joku, jolla on sama tilanne edessä, tai jo käynyt saman läpi, saa jotain irti tästä.
Tilanne on siis tämä, mun avopuoliso lähtee vankilaan. H-hetki on jo ensi viikolla. En oikein ehkä käsitä asiaa vieläkään. Tai tiedostan kyllä tilanteen, oonhan tiennyt tästä jo pitkään. Sain tietää jo seuraavana päivänä kun tavattiin, että tämmöinen tilanne on varmaan tulossa. Kaikesta huolimatta päätin pysyä tässä suhteessa ja meillä on asiat, tätä yhtä "pikku"seikkaa lukuunottamatta oikein hyvin. Luulen, että koko asia iskee vasta miehen lähtöpäivänä vasten kasvoja. Ja lujaa. Onneksi mulla on hyvät tukijoukot, perhe ja ystävät. Ja tietysti mun rakas koira, 4-vuotias ranskanbulldoggi. Työkin pitää varmasti mielen virkeänä arkisin.
Tämä ei ole maailmanloppu, vaikka pahalta ja kurjalta aluksi varmasti tuntuukin. Pääsenhän näkemään miestäni kuitenkin aika ajoin. Voimme puhua puhelimessa ja lähettää vaikka vanhanaikaisesti kirjeitäkin. Se olis aika kivakin. Tuomio on vuoden mittainen, josta on mahdollisuus päästä koevapauteen jo puolen vuoden päästä. Mieheni ei ole siis murhaaja eikä huumehörhö. Asiaa enempää avaamatta rakastan häntä yli kaiken ja aion pysyä täällä häntä varten.
Nyt koitan nauttia vielä viimeisistä yhteisistä päivistä rakkaani kanssa, ennen hänen valtion hoteisiin joutumista. Yritän myös perehtyä tähän blogiin ja muokata siitä mieleisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti