Tänään taas rakkaani oli 12 tunnin kotilomalla. Viime näkemästä onkin kuukausi... tullaan tuomion loppuajan näkemään siis vain näillä kotilomilla, kerran kuussa. On tää aika raastavaa kieltämättä. On se kuukausi aika pitkä aika tavallaan. Hyvin mä olen pärjännyt, mielestäni. Vaikka muutamina päivinä tässä on ollut aika rankat fiilikset, niin yleisesti ottaen, olen jaksanut yllättävän hyvin! Kesäkin tekee tuloaan, niin nopeemmin se aikakin menee kun on hyvät säät touhuta ulkona ja harrastaa. Kävin eilen rullaluistelemassa, tänään salilla. Kyllä se vaan niin on, että taisin hurahtaa liikkumisen iloon! Hyvähän se vaan on, n. 4 kiloa lähtenyt. Hiljaa hyvä tulee, ainakin mun kohalla. Mun mies on pudottanut jo yli 18 kiloa. Se jo näkyy hänessä selkeästi! Toivon, kun hän pääsee koevapauteen, että jatketaan sit tätä kuntoilua yhdessä, eikä väsähdetä lorvimaan... en kyllä usko että näin käy!
Tämä päivä meni kyllä taas hurjan nopeasti. Aamulla kävin salilla, juuri sillä aikaa mies oli ehtinyt kotiin. Kun tulin kotiin juoksin heti halaamaan ja pussaamaan häntä. Se tuntui niin hyvältä päästä taas halaamaan ja käpertymään sohvalle kainaloon. Juotiin kahvit ja syötiin aamupalaa kotosalla, sit lähettiinkin taas käymään kavereilla. Iltapäivästä tultiin kotiin syömään ja ihan vain oltiin hetki, katottiin telkkaria. Sitten alkoikin jo olla rakkaani aika lähteä. Halattiin pitkään. En olis halunnut millään päästää irti. Nyt se lähteminen tuntui entistä vaikeammalta kun tietää ettei nähdä taas kuukauteen... itku tuli kun ovi painui kiinni. Nyt koitan tsempata itseäni sillä, että ollaan jo yli puolessa välissä tuomiota. Kesä tulee ja tekemistä riittää, kavereiden kanssa sekä mökillä riittää hommaa. Kerrankin toivon, että kesä menisi äkkiä, jotta saisin rakkaani takaisin kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti