Värityskirjaterapiaa

Niin monet illat on jo tullut vietettyä pelkkää telkkaria katsoen ja turhia mietiskellen. Nyt kun nuo aikuisten värityskirjat on suuressa suosiossa, päätin itsekin kokeilla. Olin nuorempana paljon aktiivisempi piirtelijä, joten olin ehkä hiukan kaivannutkin jotain tällaista. Aivot narikkaan ja värikynät esiin. Valitsin tietysti lempiaiheisen värityskirjan - tatuoinnit. Niitä olen omalle iholle myös jonkun verran jo haalinut. Nyt pari kuvaa väritelleenä voin taas todeta, mikä terapeuttinen vaikutus tälläkin puuhalla on. 

Ostin ison paketin värikyniä. Kirjassa on paljon mielenkiintoisia kuvia jotka odottavat väritystä. Kelloa ei väritellessä tule juuri katsottua, joten tämähän on aivan loistavaa ajanvietettä! Vaikka ikävöin rakastani, on se välillä helpottavaa unohtaa tämä tilanne edes hetkeksi ja olla murehtimatta koska nään hänet seuraavan kerran, miten siellä menee tai koska voi soitella. On tämä tuhat kertaa parempi ajanviete kuin tukahduttaa tunteet vaikka viinaan. Tuleehan sitäkin joskus harrastettua... mutta minä tartun nyt mielummin värikyniin kuin pulloon!

Olen ollut taas flunssassa, joten värittely on sopinut sairasteluun paremmin kuin hyvin. On se kiva kun saa palata vähän niinkun lapsuuteen, paitsi värittelen prinsessojen sijaan pääkalloja, tikareita, tiikereitä ja vaikka mitä. Perhosiakin, kuten kuvassa. Siitä tuli ihan magee, vaikka itse sanonkin.

Tässä samalla kehittelen itselleni taas tatuointikuumetta ja suunnittelen uutta kuvaa itselleni. Onhan niitä ideoita jo pari entuudestaan, mutta aina niitä haluaa kehitellä lisää. Rakkaasta koirastani haluaisin ikuistaa kuvan iholleni. On se kuitenkin kuin oma lapsi, pikku tuhisija. Eka oma koira.

Kultani soitti juuri, ilmoitti vievänsä jo puhelimen pois, joten toivoteltiin hyvät yöt. Klo 21 mennessä pitää siellä olla puhelin viety pois, yöksi ei saa puhelinta. Kyllä se piristää aina kuulla hänen äänensä, kun ei pystytä usein näkemään. Nyt on mennyt reilu kuukausi tuomiosta. Vajaa viisi jäljellä ennen mahdollista koevapautta. Nyt kun miettii, tuntuu, että aika on mennyt suhteellisen nopeasti. Jos se nyt menisi vielä nopeammin, kun löysin tän huisin hauskan värittelyn!

Ensimmäinen kotiloma

Aamulla ajoin kauppatorille rakastani vastaan. Lautta saapui klo 8.20. Aurinko paistoi, osui kyllä nätti päivä lomapäiväksi. Siitä lähdettiin kotiin, keitettiin kahvit ja syötiin aamupalaa yhdessä. Hän ajoi kotiin, oli kuulemma jopa outoa olla kuukauden jälkeen ratin takana. Kotiinkin oli outoa tulla. Ihan varmasti olikin. Koira oli niin innoissaan kun tultiin ovesta sisään. Näytti silläkin olleen ikävä.

Aamupalan jälkeen lähdettiin jo liikenteeseen. Käytiin kaupoilla. Sinne upposi useampi tunti. Tultiin välissä taas kotiin, syötiin ja maattiin sohvalla leffaa katsoen. Nukahdin kultani kainaloon noin tunniksi. Siinä oli niiiiin hyvä olla. Kuukauteen en ole saanut siinä vierellä nukkua. Se tuntui niin hyvältä, vain olla siinä kainalossa. Ai että... ette voi uskoakaan kuinka sitä osasikaan arvostaa.

Pian taas lähdettiin liikenteeseen. Käytiin anopilla kahvilla, siitä käytiin vielä veljeni luona kahvilla. Kello alkoi lähestyä jo kuutta illalla. Matka jatkui hänen työpaikalleen, otin oman auton alle ja ajoin kotiin. Rakas otti työauton, tuli vielä kotiin hetkeksi ja lähti autolla takaisin lautalle. Siinä se päivä sitten menikin. Nopeammin kuin olisi halunnut. Nyt se aika olisi voinut pysähtyä. Oli niin ihanaa viettää kunnolla aikaa rakkaani kanssa.

Maanantaina hän pääsee siis aloittamaan siviilityön! Aivan mahtava juttu! Tekee ihan varmasti hyvää päästä vankilasta arkisin pois töihin. Panta jalassa hänellä on tietysti. Se on itseasiassa koko ajan. Tuomion loppuun asti. Mutta siihen on kuulemma jo tottunut.

Kumpa seuraavat viisi kuukautta kuluisivat yhtä nopeasti kuin tämä päivä. Odotan ainakin niin seuraavaa kotilomaa! Kerran kuussa hän pääsee 12 tunniksi pois. Toivottavasti tämä päivä antoi puhtia molemmille henkisesti, että pysyy ajatukset kasassa. Vaikka tämä on kuulemma rankempaa minulle kuin hänelle, ei se silti helppoa hälläkään ole. Se vapauden tunne lähti kun panta laitettiin jalkaan. Hänen jokaista liikettään seurataan. Hänet voidaan tulla vaikka pistariksi puhalluttamaan kun hän on lomilla tai töissä. Kun koevapaus päättyy ensi vuoden helmikuussa, hän saa vasta vapautensa takaisin. Sitä päivää odotan. Sit se on ohi kokonaan ja me ollaan yks iso koitos selätetty yhdessä.

Toinen vierailu

Kaunis päivä oli vierailla Suomenlinnassa.

Lauantaina kävin jälleen vierailemassa. Kyllä helpotti taas nähdä kultaani. Tai niin ainakin luulin... Sunnuntai meni miettiessä kuinka vähän aikaa vasta on mennyt, kuinka hajalla sitä voi olla, kuinka ajatukset valloittaa mielen ja kuinka pitkä aika tuo puoli vuotta sittenkin on. En nukkunut juurikaan kun asiat vaan pyöri mielessä.

Maanantai aamu oli aivan kamala. Itku tuli jo ajaessa töihin. Olin vain niin väsynyt, rikki ja ikävissäni. Töihin päästyäni ei työnteosta meinannut tulla mitään. Itkua pidätellen. Kunnes oli pakko mennä työkavereiden luokse ja sanoa ettei nyt ole ihan kaikki okei. Itku vaan meinaa koko ajan tulla. Onneksi he ymmärtävät tilanteen ja sain keräillä itseäni rauhassa. Loppupäivä menikin sitten jo hieman paremmin kunhan sain ajatukset koottua.

Oloa helpottaa aina kuitenkin kun saan jutella puhelimessa rakkaani kanssa. Onneksi se onnistuu avovankilassa paremmin kuin kivitalossa. Jos jotain hyvää pitää hakea, niin se on hyvä että hän pääsi avotaloon. En tiedä miten kestäisin rajoitetumpaa yhteydenottoa. Onhan siellä nytkin tietyt ajat milloin puhelin saa olla, mutta tietyn ajan sisällä voidaan soitella niin paljon kuin lystää päivittäin. Ja viestejäkin voidaan lähetellä tietysti.

Kolme pitkää viikkoa mennyt. Tuntuu kuin hän olisi ollut jo ainakin kolme kuukautta suorittamassa tuomiotaan. Vielä olisi kuitenkin viisi kuukautta ja viikko... aivan kamalaa ajatella taas näin. Tuntuu niin mahottoman pitkältä ajalta! Mitähän sitä voisi keksiä ajanvietteeksi, että aika kuluisi nopeammin? Päivät menisi kuin tosta vaan! Koiraakin on rutisteltu ja halittu jo niin paljon, että se varmaan ihmettelee et onkohan tuo akka ihan sekaisin.

Kun se ikävä vain iskee...

Luulin jo olevani ihan suhteellisen sujut tämän järjestelyn kanssa. Mies vankilassa ja minä kotona, käyn töissä, hoidan koiran ja pyöritän normaalia arkea itsekseni. Koko illan on vain ollut jotenkin jännä tunne. Ikävähän se siellä kolkuttaa. Aivan tajuton ikävä iski! Nyt kun pääsisin vain halaamaan häntä... jäisin siihen varmaan ikuisuudeksi. Ja nyt on tosiaan mennyt vasta vajaa kolme viikkoa... Tää on ihan hirveetä tuntea näin voimakkaasti ikävää ja kun se ei vaan ole mahdollista päästä toisen luo nyt ja heti. Ehkä vain odotan niin innolla huomista vierailua rakkaani luona, että nää fiilikset saa mut hyppimään kohta seinille. Mutta lyhyestä virsi kaunis, nyt ei jaksa pohtia enempää. Koiralle ruokaa ja nukkumaan, sitten on taas päivä uus.

Yksinäinen naistenpäivä

Tänään on naistenpäivä. Se ei monelle merkitse juuri normaalia arkipäivää enempää. Minulle se on yleensä ollut hieman erikoisempi päivä parisuhteessa. Ei sillä, että odottaisin suurta kukkapuskaa ja lahjoja. Mutta edes jotain pientä erikoisempaa. Ruuanlaitto, yhteinen leffailta, herkuttelua. Jotain. Nyt, kun tilanne on tämä, on tämä päivä ollut aika masentuneissa tunnelmissa. Toki töissä tuli naistenpäivä-toivotuksia ja hyvä mielihän niistäkin tuli. Mutta silti mielessä kaihertaa kuinka en pääse edes nukkumaan rakkaani viereen. En pääse halaamaan, suukottelemaan, koskettamaan. Yksin saan taas illalla nukahtaa. Taidan ottaa koiran viereen tuhisemaan. Onneksi edes on puhelimet, saadaan puhua päivän tapahtumista ja kaikesta.

Mieltä piristää kuitenkin pieni paketti, joka tuli eilen postissa. Kultani oli ennen vankilaan menoaan tilannut liudan kaikennäköistä tavaraa, mitä minä valtakirjan kanssa noudan sitten postista. Hän oli sitten tilannut minulle yhden korun, joka sattumalta tuli juuri eilen. Laitoin sen heti kaulaan. Tiedän, ettei tämä koru ole juuri minkään arvoinen, se ei ole kultaa eikä hopeaa. Mutta kaunis ajatus. Ja se onkin minulle tärkeintä. Tänään on kyllä rakastani kova ikävä. Vaikka tiedän, näemme taas viikonloppuna. Mutta silti. Tää tilanne ei vaan ole kovin helppo sulateltava.

Puoli vuotta vankilassa. Tai jopa vuosi. Huh! En ehkä halua ajatella tuota noin... toivotaan, että vain puoli vuotta. Sitten koevapaus vielä toinen puoli vuotta. Se on hyvin rajoitettua, miten ja missä voi koevapaudessa liikkua. Ja siinäkin on kotiintuloaika. Mutta saataisiin olla yhdessä. Nukkua yhdessä. Sitä odotan kuin kuuta nousevaa.

Aika menee loppujen lopuksi nopeasti

Nytkin on jo viikko vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Aika menee nopeasti. Olin tuossa kipeänä muutaman päivän ja töissäkin ollut aika kiirettä. Ei ole ollut intoa kirjotella tuon kaiken keskellä. Mieli on käynyt välillä pientä tahtojen taistelua. Kaikki on hyvin, aika menee äkkiä, kyllä tämä tästä. Hitto mitä paskaa, kamalaa olla yksin, en mä kestä tätä. Nyt kuitenkin olen tullut siihen lopputulokseen, että aika kuluu kyllä nopeasti. Nyt on mennyt vasta vajaa kaksi viikkoa, mutta olen ehtinyt käydä läpi sellaisen tunneryöppyjen kirjon, että en olisi ikinä uskonut käyväni niitä läpi näin lyhyessä ajassa.

Olin tosiaan viime sunnuntaina vierailulla tuolla avovankilassa. Ei se näyttänyt yhtään kummoiselta paikalta. Tuli ihan hyvä fiilis. Ja tietysti senkin takia, että näin rakkaani. Oli ihana päästä halaamaan ja juttelemaan ihan naamatusten. Vierailuaika meni nopeasti. Toivottavasti koko tuomion aika menisi yhtä nopeasti. Olen yrittänyt vakuutella itselleni, että aika kyllä kuluu äkkiä. Olen koittanutkin keksiä itselleni mahdollisimman paljon aktiviteettia ja tekemistä. Odotan vain sitä, kun on kulunut jo useampi kuukausi, ja pääsen toteamaan, ettei tämä nyt ihan niin kamalaa olekkaan ollut.

Nyt viikonloppuna en mene tapaamaan, hänellä vierailee muita ystäviä. Mikä on ihan ymmärrettävää, että kavereitakin pitää nähdä ja se varmasti piristää häntä. Se on kuitenkin rajallinen määrä kuinka monta saa vieraita olla. Ja mehän ollaan puhelimen välityksellä yhteydessä päivittäin. Sitäpaitsi, jos kaikki menee hyvin, pääsee rakkaani 12 tunnin kotilomalle pääsiäisen tienoilla. Sitä odotellessa <3