Yksinäinen naistenpäivä

Tänään on naistenpäivä. Se ei monelle merkitse juuri normaalia arkipäivää enempää. Minulle se on yleensä ollut hieman erikoisempi päivä parisuhteessa. Ei sillä, että odottaisin suurta kukkapuskaa ja lahjoja. Mutta edes jotain pientä erikoisempaa. Ruuanlaitto, yhteinen leffailta, herkuttelua. Jotain. Nyt, kun tilanne on tämä, on tämä päivä ollut aika masentuneissa tunnelmissa. Toki töissä tuli naistenpäivä-toivotuksia ja hyvä mielihän niistäkin tuli. Mutta silti mielessä kaihertaa kuinka en pääse edes nukkumaan rakkaani viereen. En pääse halaamaan, suukottelemaan, koskettamaan. Yksin saan taas illalla nukahtaa. Taidan ottaa koiran viereen tuhisemaan. Onneksi edes on puhelimet, saadaan puhua päivän tapahtumista ja kaikesta.

Mieltä piristää kuitenkin pieni paketti, joka tuli eilen postissa. Kultani oli ennen vankilaan menoaan tilannut liudan kaikennäköistä tavaraa, mitä minä valtakirjan kanssa noudan sitten postista. Hän oli sitten tilannut minulle yhden korun, joka sattumalta tuli juuri eilen. Laitoin sen heti kaulaan. Tiedän, ettei tämä koru ole juuri minkään arvoinen, se ei ole kultaa eikä hopeaa. Mutta kaunis ajatus. Ja se onkin minulle tärkeintä. Tänään on kyllä rakastani kova ikävä. Vaikka tiedän, näemme taas viikonloppuna. Mutta silti. Tää tilanne ei vaan ole kovin helppo sulateltava.

Puoli vuotta vankilassa. Tai jopa vuosi. Huh! En ehkä halua ajatella tuota noin... toivotaan, että vain puoli vuotta. Sitten koevapaus vielä toinen puoli vuotta. Se on hyvin rajoitettua, miten ja missä voi koevapaudessa liikkua. Ja siinäkin on kotiintuloaika. Mutta saataisiin olla yhdessä. Nukkua yhdessä. Sitä odotan kuin kuuta nousevaa.