Toinen vierailu

Kaunis päivä oli vierailla Suomenlinnassa.

Lauantaina kävin jälleen vierailemassa. Kyllä helpotti taas nähdä kultaani. Tai niin ainakin luulin... Sunnuntai meni miettiessä kuinka vähän aikaa vasta on mennyt, kuinka hajalla sitä voi olla, kuinka ajatukset valloittaa mielen ja kuinka pitkä aika tuo puoli vuotta sittenkin on. En nukkunut juurikaan kun asiat vaan pyöri mielessä.

Maanantai aamu oli aivan kamala. Itku tuli jo ajaessa töihin. Olin vain niin väsynyt, rikki ja ikävissäni. Töihin päästyäni ei työnteosta meinannut tulla mitään. Itkua pidätellen. Kunnes oli pakko mennä työkavereiden luokse ja sanoa ettei nyt ole ihan kaikki okei. Itku vaan meinaa koko ajan tulla. Onneksi he ymmärtävät tilanteen ja sain keräillä itseäni rauhassa. Loppupäivä menikin sitten jo hieman paremmin kunhan sain ajatukset koottua.

Oloa helpottaa aina kuitenkin kun saan jutella puhelimessa rakkaani kanssa. Onneksi se onnistuu avovankilassa paremmin kuin kivitalossa. Jos jotain hyvää pitää hakea, niin se on hyvä että hän pääsi avotaloon. En tiedä miten kestäisin rajoitetumpaa yhteydenottoa. Onhan siellä nytkin tietyt ajat milloin puhelin saa olla, mutta tietyn ajan sisällä voidaan soitella niin paljon kuin lystää päivittäin. Ja viestejäkin voidaan lähetellä tietysti.

Kolme pitkää viikkoa mennyt. Tuntuu kuin hän olisi ollut jo ainakin kolme kuukautta suorittamassa tuomiotaan. Vielä olisi kuitenkin viisi kuukautta ja viikko... aivan kamalaa ajatella taas näin. Tuntuu niin mahottoman pitkältä ajalta! Mitähän sitä voisi keksiä ajanvietteeksi, että aika kuluisi nopeammin? Päivät menisi kuin tosta vaan! Koiraakin on rutisteltu ja halittu jo niin paljon, että se varmaan ihmettelee et onkohan tuo akka ihan sekaisin.